Koulun talvilomaviikko

reksirelaa

Koululla on hiljaista, mutta ei tyhjää vaikka opet ja oppilaat ovat talvilomalla. Tuon viikon aikana tehdään niin hyväksytyt kuin hylätyt oppilaaksiottopäätökset seuraavalle lukuvuodelle. Toisin sanoen kieliluokkatestit ovat valmistuneet ja maanantaina tiedämme tulevien ekaluokkalaisten todellisen määrän. Nuo päätökset tehdään Primus -järjestelmään ja tulevat näkyviin sitten wilmaan tai kirjeenä kotiin, riippuen siitä onko annettu lupa sähköiseen tiedonantoon.

Ensi lukuvuoden palapelin teko on myös jo alkanut. Kuka mitäkin luokkaa opettaa riippuu monesta tekijästä. Vaikka opettaja olisi kovin mieleinen tai ei mieleinen, niin se ei valitettavasti ole validi peruste seuraavan lukuvuoden suunnittelulle. Opevalintoja tehdessä kuunnellaan toki noita mielipiteitä, opettajaa ja mietitään osaamisalueiden hyödyntämistä. Joku on esimerkiksi enemmän alkuopettaja kuin joku toinen ja joltain onnistuu musiikki paremmin kuin toisilta. On myös lasten etu nähdä erilaisia tapoja oppia ja opettaa.  Varmaa on, että nykyiset kuudesluokkalaisten opettajat saavat uudet luokat ja joku ottaa seuraavat ykköset. Useampi opevaihdos siis varmaankin tiedossa. Näihin opevalintoihin palaan perheiden kanssa maaliskuussa.

Talvilomaviikon aikana olisi tarkoitus myös suunnitella koululle uutta tapaa johtaa, mikä perustuu vahvaan tiimijohtamiseen ja osaamisen jakamiseen. Koulumme alkaa olla jo iso kokonaisuus yli 500 oppilaalla ja sen eteenpäin viemiseen tarvitaan suurempaa yhteistä näkemystä.

Suunnitelmissa on myös yhteiset opetusjärjestelyt katsomusaineissa ja sen muokkaus ennen perheille esittelyä kommenotintia varten  tehdään myös ennen maaliskuun loppua.

Koulussamme on  myös tällä hetkellä virka avoinna ja hakemuksia on tullut jo muutamassa päivässä reilusti. Niiden huolellinen läpikäynti vie aikansa.

Reksin talviloma osuu tänä vuonna viikolle 10, joten seuraavat kaksi viikoa ovat näennäisen rauhan sijaan hyvinkin työntäyteisiä kouluasioissa 🙂

 

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s