Puhe kevätjuhlassa 28.5

Mes amis, hyvä juhlaväki

Ce´st le moment de remercier de cette annee. On aika kiittää teitä kaikki täällä olijoita kuluneesta alkuvuodesta. Kiitos myös muille taustajoukoille, että olemme juuri nyt tässä.

Ekaluokkalaisten ensimmäinen kouluvuosi alkaa olla takana, hieno suoritus. Onnittelut siitä.

Toisilla luokilla on alakoulua vielä vuosi tai vuosia jäljellä. Mutta teillä kuutoset tämä on viimeinen vuosi alakoulussa.

Kuusi vuotta. Se on pitkä aika. Kuudessa vuodessa näkee jo kasvun ja kehityksen, oppimisen ja etenemisen tahdin. Tänään näimme luokkanne seinällä luokkakuvat kahdelta ensimmäiseltä kouluvuodelta. Vaikka silmin nähden ulkoinen muutos on huima, niin minä näen siellä edelleen ne samat piiperöt kuin kuusi vuotta sitten. Kuten sanotaan, niin rakkaalla lapsella on monta nimeä; noloa on kuulemma se että kutsun teitä pupuiksi ja pöppiäisiksi tai melukylän lapsiksi. Tiedätte kuitenkin, että kyse on siitä että te olette tärkeitä. vain tärkeillä henkilöillä on hellittelynimet, eikö.

Tässä luokassa on monta tarinaa. Yhtä monta tarinaa kuin on penkissä istujaa. Hyviä tarinoita, vauhdikkaita juttuja, henkeäsalpaavia tapahtumia ja pysäyttäviä hetkiä. On pelastettu ja pelastuttu, on voitettu, on tuettu, on kipuiltu, sählätty, etsitty ja onnistuttu.

Kiitos teille kotiväelle, sillä tämä alakoulutarina näyttää saavan onnellisen lopun hyvän yhteistyömme ansiosta. Hyvä vuoropuhelu on avain kaikkeen.

Puput, toivon teille lempeän opettavaista matkaa kohti nuoruutta, kohti aikuisuutta. Kun aloitat sen matkan tänään avoimin sydämin, niin lupaan että matkastasi tulee elämänmittainen seikkailu. Varovasti, ilolla, uutta kohti. Hyvää matkaa

Puhe kevätjuhlassa 27.5.2019

Hyvä juhlaväki, mes amis

Cést le moment de remercier de cette annee. On siis  aika kiittää kuluvasta lukuvuodesta. Kesä ja toivottavsti sen lämpö on ihan kohta täällä.

Kun mietin tänään teitä kuudesluokkalaiset ja tätä juhlaa, mitä haluaisin sanoa teille, niin mieleeni nousi kuva siitä että te olette kuin juuri heränneet koivun oksat juuri aukeavine tuoreine silmuineen. Silmut, jotka kurkottavat kohti valoa, uutta ja tulevaa. Silmuja, jotka häikäisevät niin värillään kuin innokkuudellaan uudesta keväästä. Ennen silmujen puhkeamista on kuitenkin tarvittu hyvä maaperä ja juuret. Te kodit olette se maaperä, mistä nämä lapset kasvavat. Välillä olemme yhdessä koulun kanssa huoltaneet oksia, tikapuitakin on välillä voinut tarvita, mutta yhdessä olemme onnistuneet. Te olette antaneet heille hyvät eväät, että olemme tässä tänään näiden lasten kanssa, jotka ovat ottamassa seuraavaa askelta, askelta kohti itsenäisempää ja askelta poispäin niin meistä kuin kodeista. Nämä askeleet kuuluvat elämään, meidän aikuisten tulee avata tie, välillä tasoitta sitä ja toisinaan opettaa ylittämään esteitä. Kyllä he pärjäävät., luottakaa siihen.

Six B, merci. Kiitos, että olemme saaneet tuntea teidät. Kiitos huikean hienoista onnistumisista, ranskalaisten vieraiden isännöimisestä ja siitä ilosta ja innosta koulunkäyntiä kohtaan. 6D,kiitos että olemme saaneet seurata kasvuanne. Kiitos luottamuksesta, avoimuudesta ja onnittelut hyvistä suorituksista.Muistakaa aina kunnioittaa itseänne, te osaatte, te pystytte, te kykenette.

Toivon teille kaikille lempeää matkaa

 

 

Lupa olla heikko; myös äitienpäivänä

Ensimmäisenä kiitos jo aikuiselle lapselleni, joka on tehnyt minusta äidin. Se on tehnyt minusta juuri tällaisen kuin olen. ilman äitiyttä tarinani olisi erilainen.

Sosiaalinen media täyttyy tänään kuvista, missä näkyy pelkkää vanhemmuuden ja äitiyden harmoniaa. Haluan puolestani tänään muistaa ja olla tukena erityisesti niille äideille, jotka ovat eläneet niin omien kuin lasten kipuilujen keskellä. Haluan muistuttaa, että ei hätää, aurinko nousee huomennakin.

Pyöriikö päässäsi seuraavia asioita tänään sosiaalista mediaa selatessa:

Eikö lapsesta tullut lettipäistä sellonsoittajaa? Etkö ole voinut koskaan jakaa kuvia lapsesi kymppitodistuksista? Oletko koskaan istunut katsomassa ylpeänä kun lapsi laulaa kuorossa tai voittaa yleisurheilukilpailuissa? Menikö eron jälkeen lujaa, etkä aina muistanut keskittyä vanhemmuuteen? Oletko istunut ripitettävänä koulussa vanhemmuudestasi, kun lapsi on hölmöillyt? Muistatko, kun itse mokasit oikein kunnolla?

Oliko kodissanne ruoka, joka päivä klo 18, lapsilla puhtaat vaatteet ja silti kaikki meni metsään? Oliko muiden lasten kanssa helppoa, mutta se yksi tempoilee murrosiän tuskissaan, vaikka kaikilla on ollut samat lähtökohdat? Hävettääkö. mitä toiset perheestänne puhuvat? Menikö yöunet? Saitko vanhemmiltasi ja sisaruksilta tukea vai arvostelua, kun teillä oli vaikeaa? Uskallatko edes kertoa kaikkea, mitä joudutte edelleen kokemaan?

Monta kysymystä ja yhtä monta vastausta kuin vastaajaa. Meillä kaikilla on oma tarinamme. Me emme  pysty sitä tarinaa etukäteen kirjoittamaan, vaan se voi yllättää.

Näin äitienpäivänä tiedän monen käyvän läpi näitä ajatuksia. Mitä tein väärin, miksi toimin niin.  Jokainen tarina on erilainen, jokaisen tarinan tapahtumat inhimillisiä. Älä syytä itseäsi, jos tunnistit itsesi kysymyksistä.  Anna tarinalle mahdollisuus muuttua, vaihtaa suuntaa. Anna itsellesi ja muille aikaa. Tapahtunutta et voi muuttaa, mutta eteenpäin voit mennä ja kirjoittaa uutta lukua eri kirjaimin.  Joskus lempeyttä on myös luovuttaa, kun omat voimavarat eivät riitä.

Vanhemmuus on taitolaji, missä maasto-olosuhteet ovat hyvinkin vaihtelevia. Joskus ojassa voi käydä joko kuski tai kartturi, mutta sieltä voi nousta muiden avulla.  Ole itsellesi lempeä ja pyydä apua. Se ei ole heikkoutta vaan rohkeutta.  Et ole ainoa, meitä on paljon.

Seitsemän tähteä

Koulussa sattuu ja tapahtuu ja niin kuuluu ollakin kun lasten kanssa touhutaan. Sillä tavalla opitaan mitä ja miten tulisi ja ei tulisi toimia.

Perjantaina kävin taas yhden keskustelun parin nuoren herran kanssa siitä, millä tavalla antaa itsestään fiksun kuvan. Tarinassa tuntui olevan ensin kaksi eri puolta. Muistutin näitä pikkumiehiä siitä, että ”Miten se olikaan, mitä Taru -rehtorin kanssa puhutaan?” Pojan koko olemus rentoutui ja katse suuntautui suoraan silmiin ” Silloin puhutaan vain totta.”  Juuri näin. Yritän opettaa lapsille sitä, että kun mokaa niin sen voi tunnustaa turvallisessa ilmapiirissä. Asiat pitää voida selvittää puhumalla ja toden puhumisella pääsee kuitenkin pienemmillä omantunnon tuskilla. Lähes aina on mahdollista antaa ja saada anteeksi sekä oppia mokista, kasvaa uuteen toimintamalliin.

Virkavuosia on kuitenkin takana jo niin paljon, että ymmärrän ettei se aina näin helposti ja yksinkertaisesti mene, kuten ei elämä muutenkaan. Tähän tulisi kuitenkin pyrkiä, että ilmapiiri on turvallinen ei pelokas, kunnioittava ei ylimielinen. Kunnioittavaan ilmapiiriin koulussa ja koko yhteiskunnassa päästään muistamalla seitsemän tähdellistä asiaa, seitsemän hyvää tapaa toimia:

*Vaikka ei jostain pitäisi, niin hänestä ei tule puhu asoita, mitkä eivät ole totta.

*Ethän vääristele toisen sanomisia, älä ymmärrä tahallaan väärin.

*Älä kirjoita viesteissä tai somessa mitään, mitä et voisi sanoa kasvotusten.

*Vaikka olisit eri mieltä, niin älä tarkoituksella loukkaa toista.

*Opi esittämään kritiikki asiallisesti.

*Opi näkemään, milloin on hyvä himmata.

*Puhu aina totta.

Nämä yksinkertaiselta kuulostavat asiat ovat tapetilla koulussa joka päivä ja niistä meidän tulee pitää kiinni, jotta tulevaisuudessa meillä on yhdessä hyvin toimivia aikuisia.

 

Uusi lukuvuosi; arvalla, tuurilla vai suunnittelulla?

Työjärjestys

Taas on se aika vuodesta, kun reksit ja työryhmät kouluissaan suunnittelevat jo seuraavaa lukuvuotta. Yksi suurimmista asioista on tietenkin työjärjestysten teko. Tätä työtä määrittää niin perusopetuslaki, opetussuunnitelma kuin myös opettajien virkaehtosopimus kunnallisen virkaehtosopimuksen rinnalla. Nämä edellä mainitut tulee olla hallussa ja sen päälle kouluilla on omat linjauksensa, mitä asioita painotetaan. joissakin se voi olla opettajaparityöskentely, toisissa erityttämiseen tähtäävät sijoittelut,  useissa kouluissa myös jopa valitettavasti tilojen märäävyys ja/tai opettajien osaamisalueiden mahdollisimman laaja hyödyntäminen.

Kuten huomaatte, ei juurikaan ole mahdollista lähteä siitä että tunnit ”heitetään”  tai ”arvotaan” työjärjestykseen.  Turussa esimerkiksi eri katsomusaineet sitovat jo useita tunteja työjärjestyksestä. Kun on kaupunkitasolla sovittu etäopetusajat, niin niissä on pysyttävä. Se, että onko koulun tehtävä ylipäätään huolehdittava katsomusaineiden opetuksesta onkin kokonaan oman blogikirjoituksen aihe. Tämän lisäksi tilat määrittävät paljon sen, miten tunnit sijoitetaan. Koulun ensisijainen tehtävä on järjestää opetus jokaiselle vuosiluokalle määritetyn tuntimäärän mukaisesti opetussuunnitelmaa noudattaen.

Viime vuonna lähdin ehkä liikaakin se edellä, että opettajien vahvuuksia käytetään hyväksi. Se aiheutti sirpaleisuutta. Tänä vuonna menemme tilat ja vuosiluokkayhteistyö edellä. Tämä tarkoittaa sitä, että taito- ja taideaineet sijoitetaan uskontojen jälkeen työjärjestyshjelmaan, sitten kielilryhmät ja vasta tämän jälkeen lähdetään muodostamaan luokkien omia työjärjestyksiä.  Vuosiluokittain pyritään yhtenäistämään työjärjestyksiä, jotta työ yli luokkarajojen mahdollistuu.  Siltä odotan paljon, sillä se näyttää kehittyvän vuosittain opeyhteisössämme. Työn jakaminen tuo hyvinvointia ja jaksamista ja takaa opetuksen tasalaatuisuuden, kun se on yhteisesti suunniteltu.

Koskaan ei tule olemaan sellaisia työjärjestyksiä, mikä miellyttäisi kaikkia isossa noin 500 oppilaan ja liki 40 aikuisen yhteisössä.  Pyrkimyksenä on kuitenkin mahdollisimman ehjät työpäivät myös opettajille oppilaan edun lisäksi. Kun on tehty kyselyjä koulun alkamisajankohdista, niin vatstukset ovat lähes 50/50% puolesta ja vastaan kahdeksan tai yhdeksän aamuista. Onneksi lukkari vaihtuu vuosittain kuten myös  tuntimäärät ja seuravana vuonna se voi olla optimaalisen hyvä edelliseen verrattuna.

 

Mitä opin vai opinko mitään?

Herne

Ensimmäinen työviikko on takana ja seuraava huomenna jo edessä. Tiedossa on heti aamusta yli 20 henkilön ryhmä Ranskasta. He tulevat tutustumaan suomailseen koulujärjestelmään ja sen johtamiseen. juuri nyt tuntuu, että mahdanko osata siitä kovin raflaavasti kertoa. Toisaalta esiintymiseen tottuneelta kehäketulta se onnistunee ilman suurempia ponnisteluja; se kun tulee selkäytimestä jo näillä virkavuosilla.

Paluu kouluun sujui yllättävän helposti, kuin ei olisi juuri poissa ollutkaan. Ainakin ensimmäisen viikon ajan työtä ohjasi kiireettömyys ja stressittömyys. Suojamuuri on myös loman aikana ohentunut ja sen huomasin opeokouksessa kun sain hiukan sanallista osumaa. Toisaalta ajattelen, että se on hyvä.  Aistit herkkinä ja ajatus kirkkaana, jotta tie on kehittymiselle auki. Ehkä siis opin kuuntelemaan pitkästä aikaa sisäistä itseäni.

Kaikkineen huomaan herkistyneeni loman tuloksena monelle asialle; elämälle. Koska todella vietin aikaa seuraillen noita pihan oravien touhua, niin huomaan että se kertautuu myös työssä tarkkailemalla muita. Toivon,että saamme kiireen taltutettua ja kaikki ymmärtämään, että meillä jokaisella on oma tarinamme. Tätä ei hälvetänyt edes se, kun tyttäreni luki keskustelupalstalla olleita kommentteja koskien minua ja työtäni. Ajattelen niistä, että olen varmaankin jossain onnistunut kun ihminen vaivautuu kirjoittamaan nettipalstalle minusta herjaavia viestejä. Toivon, että heidän lapsensa eivät joudu lukemaan samankaltaisia viestejä omista läheisistään. Toivon lämpimästi rakkautta heidänkin elämäänsä, ehkä se sitten helpottaa.

Tällä hetkellä ovat herneet likoamassa huomista ympän tuntia varten, jotta päästään rakentelemaan kolmiorakenne -malleja. Kiva päivä tiedossa siis !!

Sata päivää täynnä

Tänään se täyttyi. Tasan sata päivää. Sata päivää lomaa. Huomenna takaisin töihin.

Moni on kysynyt, mitä olen tehnyt lomani aikana ja vastaus on saanut monet hämilleen: ”En ole tehnyt mitään muuta kuin levännyt.” Näyttäydyn monelle tekijänä, joka suorittaa jatkuvasti jotain. Minulle on toivotettu vaalionnea, kyselty teenkö uutta kirjaa vai opiskelenko jotain. Mutta ei, en ole tehnyt mitään noista.

Olen opetellut tekemättömyyteen. Olen istunut tunteja keittiön pöydän ääressä ja seurannut oravien touhuja. Lukenut kirjoja ja tuijottanut kaiken maailman hömppää Netflixistä. Ja se on ollut äärimmäisen rentouttavaa.

Elämästäni on kadonnut kiire. Kiire, minkä olen itse luonut. Vaikka tekisi ja puuhaisi monella saralla, niin se ei välttämättä tarkoita kiireen tuomista elämään. Kiire ei ole tärkeyttä, vaan huonoa organisointia. Kiire on taltutettavissa. Se, mikä on tärkeää on läsnäolo. Aikataulunsa voi suunnitella siten, että kiirettä ei ole. Ei ole mitään pakkoja.

Toivon, että osaan säilyttää tämän asenteen töihin palatessani ja että se tarttuisi muihinkin. On osattava löytää ja keskittyä olennaiseen, sen jälkeen tehdään se muu mikä ei ole perustehtävää. Aikaa on juuri sen verran kuin on elämän päiviä.Sinä itse päätät, miten ne käytät.