Elokuun alku herättää taas koulunkin ovet käyntiin. Olen aloitellut työt varsinaisesti elokuun ensimmäisenä päivänä, vaikkakin työpuhelimeen on tullut vastailtua jo hiukan ennen loman loppumistakin.
Viime viikolla oli kovin hiljaista vielä, mutta tänään ovat ovet käyneet tiuhempaan. Opet hiljalleen tulevat orietoitumaan työpaikalle ja kesäkerholaiset puolestaan pakkailevat tavaroita toiseen suuntaan. Ensimmäiset päivät ovat seuraavan lukuvuoden aikatauluttamista, työmääräsivujen tarkistamista, uusien oppilaiden kirjaamista ja vuosisuunnitelmaan liittyvien asioiden valmistelua.
Koulumme oppilasmäärä kasvaa reippaasti; tämän päivän luku on jo 510 oppilasta. Hieno juttu saada lisää oppijoita Vähikseen!! Tilojen puolesta olemme kyllä jo melko tiukilla, mutta onneksi oppiminen voi tapahtua luokkatilojen ulkopuolellakin.
Osallistuin Twitterissä keskusteluun, missä aiheena oli koulukiusaaminen. Hankala ikuisuusaihe. Harvemmin osallistun keskusteluihin, mutta tähän halusin sanoa oman näkemykseni.
Aloittajan mielestä koulussa, missä esiintyy kiusaamista, tulisi rehtorin saada huomautus ja virasta erottaminen tarpeeksi monesta huomautuksesta. Siinä kävisi kyllä niin, että joka ainoa rehtori Suomessa tulee saamaan huomautuksen. Sellaista koulua ei löydykään, missä ei koskaan millään tavalla ketään kiusattaisi. Jos joku väittää, että löytyy, niin en usko.
Keskustelusta unohtui yksi tärkeä näkökohta. Se kaikkein tärkein asia syyllisten etsimisen sijaan on, että miten kiusaamisiin reagoidaan ja että niihin ylipäätään reagoidaan sekä miten se saadaan loppumaan. Koulun ja kotien yhteistyö on avainasemassa. On hyvä ymmärtää, että lapset tarvitsevat ohjausta ja meidän aikuisten tukea; niin kiusatut kuin kiusaajat. Meidän tehtävä on olla esimerkkejä siitä, miten asiat saadaan muutettua ja sovittua. Vaikka olisi kuinka hankala paikka olla kiusaajan vanhempi, niin oma keskusteleva tapa työstää asiaa vie asiaa varmasti parempaan suuntaan, kuin esimerkiksi asian kieltäminen. Kiusatun vanhempana tunteet ovat pinnalla, mutta lapselle siinäkin tilanteessa parasta on nähdä aikuisen ratkaisukeskeinen rauhallinen ote asian ratkaisemiseksi. Huutopalavereista harvemmin (ei koskaan) ole seurannut mitään hyvää. Kaikki me teemme virheitä. Kiusaamista ei tule hyväksyä, siihen tätyy puuttua. Jos koulun ja kotien tuki ei riitä, niin on onneksi muita viranomaisia ja tukimuotoja joilta voidaan pyytää lisäapua.
Toki reksin roolilla on suuri merkitys, sitä en kiellä ja virheitä teemme mekin. Koulun tulee saada ja ottaa rakentavaa palutetta sekä kritiikkiäkin vastaan, muuten ei tapahdu kehitystä. Koen olevani etuoikeutetussa asemassa saadessani työskennellä koulussa, missä meillä on pääsääntöisesti rakentava keskusteluyhteys kotien kanssa. Sitä toivon myös tänä lukuvuonna.
Näillä ajatuksilla työviikko alkuun!!
PS: Tsekatkaa kalenteri wilmasta. Vanhempainilta -kutsu jo siellä 🙂
Reksi relaa 