Mitä opin vai opinko mitään?

Herne

Ensimmäinen työviikko on takana ja seuraava huomenna jo edessä. Tiedossa on heti aamusta yli 20 henkilön ryhmä Ranskasta. He tulevat tutustumaan suomailseen koulujärjestelmään ja sen johtamiseen. juuri nyt tuntuu, että mahdanko osata siitä kovin raflaavasti kertoa. Toisaalta esiintymiseen tottuneelta kehäketulta se onnistunee ilman suurempia ponnisteluja; se kun tulee selkäytimestä jo näillä virkavuosilla.

Paluu kouluun sujui yllättävän helposti, kuin ei olisi juuri poissa ollutkaan. Ainakin ensimmäisen viikon ajan työtä ohjasi kiireettömyys ja stressittömyys. Suojamuuri on myös loman aikana ohentunut ja sen huomasin opeokouksessa kun sain hiukan sanallista osumaa. Toisaalta ajattelen, että se on hyvä.  Aistit herkkinä ja ajatus kirkkaana, jotta tie on kehittymiselle auki. Ehkä siis opin kuuntelemaan pitkästä aikaa sisäistä itseäni.

Kaikkineen huomaan herkistyneeni loman tuloksena monelle asialle; elämälle. Koska todella vietin aikaa seuraillen noita pihan oravien touhua, niin huomaan että se kertautuu myös työssä tarkkailemalla muita. Toivon,että saamme kiireen taltutettua ja kaikki ymmärtämään, että meillä jokaisella on oma tarinamme. Tätä ei hälvetänyt edes se, kun tyttäreni luki keskustelupalstalla olleita kommentteja koskien minua ja työtäni. Ajattelen niistä, että olen varmaankin jossain onnistunut kun ihminen vaivautuu kirjoittamaan nettipalstalle minusta herjaavia viestejä. Toivon, että heidän lapsensa eivät joudu lukemaan samankaltaisia viestejä omista läheisistään. Toivon lämpimästi rakkautta heidänkin elämäänsä, ehkä se sitten helpottaa.

Tällä hetkellä ovat herneet likoamassa huomista ympän tuntia varten, jotta päästään rakentelemaan kolmiorakenne -malleja. Kiva päivä tiedossa siis !!

Mainokset

Sata päivää täynnä

Tänään se täyttyi. Tasan sata päivää. Sata päivää lomaa. Huomenna takaisin töihin.

Moni on kysynyt, mitä olen tehnyt lomani aikana ja vastaus on saanut monet hämilleen: ”En ole tehnyt mitään muuta kuin levännyt.” Näyttäydyn monelle tekijänä, joka suorittaa jatkuvasti jotain. Minulle on toivotettu vaalionnea, kyselty teenkö uutta kirjaa vai opiskelenko jotain. Mutta ei, en ole tehnyt mitään noista.

Olen opetellut tekemättömyyteen. Olen istunut tunteja keittiön pöydän ääressä ja seurannut oravien touhuja. Lukenut kirjoja ja tuijottanut kaiken maailman hömppää Netflixistä. Ja se on ollut äärimmäisen rentouttavaa.

Elämästäni on kadonnut kiire. Kiire, minkä olen itse luonut. Vaikka tekisi ja puuhaisi monella saralla, niin se ei välttämättä tarkoita kiireen tuomista elämään. Kiire ei ole tärkeyttä, vaan huonoa organisointia. Kiire on taltutettavissa. Se, mikä on tärkeää on läsnäolo. Aikataulunsa voi suunnitella siten, että kiirettä ei ole. Ei ole mitään pakkoja.

Toivon, että osaan säilyttää tämän asenteen töihin palatessani ja että se tarttuisi muihinkin. On osattava löytää ja keskittyä olennaiseen, sen jälkeen tehdään se muu mikä ei ole perustehtävää. Aikaa on juuri sen verran kuin on elämän päiviä.Sinä itse päätät, miten ne käytät.

Päivä nro 94

ME-talo

Tänään on järjestysnumeroltaan 94. vuorotteluvapaapäivä. Päivä on tosin jo kääntynyt iltaan, joten numero sata lähenee jo vauhdilla. Tosin olen jo hiukan toinen jalka työasioissa, sillä orientoituminen on hyvä aloittaa tässä vaiheessa. Unirytmi on ehkä se vaikein muutettava ensi maanantaina, kun mm. kaksi viimeistä yötä on mennyt 9 ja 10 tunnin unilla aamupäivän puolelle. Olen aina valvonut puolille öin vaikka herätys on 6.30. Nyt on osoittautunut, että se on liian myöhään sillä tarvitsen selkeästi enemmän unta kuin se 6-7 tuntia. Mutta tämä on vain käytännönjärjestelyasia, hoitunee 🙂

Suurin ja tärkein asia koko loman aikana on ollut huomata se, kuten jo viime kirjoituksessani kerroin, että ei tarvitse yrittää hoitaa kaikkea. Tekijöitä löytyy. Kukaan ei ole korvaamaton, vaan maailma pyörii auringon noustessa joka aamu entiseen malliin. Korvaamattomia ja kiireisiä ihmisiä on Uudenmaantien (ei -turkulaisille; hautausmaa) varsi täynnä. Tähän loman aikaan on sattunut muutamien tunnettujen suomalaisten lähellä omaa ikää olevien poismeno, joten sekin on saanut miettimään omaa tehtäväänsä tässä maailmassa. Kai se on se läsnäolo ja yhteisen hyvän tuominen ja luominen.

Vaikka työ on tärkeää ja pidän siitä, niin on ollut upeaa huomata, että se ei ole aino asia mikä määrittää minua. Minun identiteettini ei rakennu pelkästään työn kautta, vaan elämässäni on paljon muuta sisältöä. Yhtään sellaista päivää ei ole ollut, että en olisi saanut aikaani kulumaan. Olen ehkä jopa oppinut nauttimaan tekemättömyydestä, kiireettömyydestä. Toisaalta nyt on ollut aikaa tehdä itselle tärkeää aluetyötä omassa kotilähiössä Pansio-Pernossa ja konkretiaakin on taidettu saada aikaan.

Palaan työhön ihan hyvillä mielin, pankkitilikin sitä jo odottelee 😀

 

koulu3

Lomaa 84 päivää takana. Enää vai vielä 16 päivää jäljellä?

kala

Eilen oli upea aurinkoinen päivä ja lähdin nauttimaan auringonpaisteesta juoksulenkille. Kuulokkeisiin lai-toin kuunteluun Bookbeatista äänikirjan ”Ole itsellesi armollinen”. Yleensä en jaksa innostua näistä elä-mäntaito-oppaista, mutta lukijan tasainen rytmi ja upea sää sai juoksuajan vierähtämään tunniksi ja mat-kan noin yhdeksään kilometriin. Vaikka kirjan teemat eivät suoraan olleet elämästäni, niin niiden takaa löysin paljonkin kaikkea, mitä olen työstänyt vuorotteluvapaani aikana.

Kuten olen jo aiemmin kertonut, niin henkilökohtaisessa elämässäni on tapahtunut paljon. On ollut ikäviä sattumia, paljon sairautta ja menetyksiä, ihmissuhdehankaluuksia, vanhemmuuden kanssa kamppailua, omien heikkouksien tunnistamista sekä perhettäni koskettanut lehtien palstoillakin puhuttanut väkivallan-teko. Olen käsitellyt näitä asioita tekemisen kautta; mitä suurempi suru, niin sitä pidempi lenkki tai on ollut aika jolloin oli myös toinen äärilaita selviytymiskeinona käytössä.
En ole antanut aikaa itselleni pysähtyä. Nyt sen aika tuli ja sopivaan kohtaan tulikin, kun vapaa –päätöksen jälkeen menetin rakkaan isäni ja vapaan alkaessa perheen koiran, joka oli meille äärimäisen tärkeä.

Nyt on ollut aikaa pysähtyä, kulkea ja olla ilman aikataulua. On jopa ollut pakko pysähtyä. Olen pistänyt niin ajatuksellisesti kuin konkreettisestikin entistä elämääni pakettiin. Olen luopunut ikävistä tunteista, vi-hasta, katkeruudesta. Olen siivonnut pois menneisyyteen kuuluvia asioita sekä ihmisiä ja toisaalta pitänyt kiinni oikeuksistani ilman anteeksipyytelyä. Päällimmäisenä menneestä on jäljellä positiivinen kaipaus muutamiin tärkeisiin hetkiin ja kiitollisuus, että niitä hetkiä on ollut. En murehdi toisten ajatuksia itsestäni, niille en voi mitään. Jatkossa keskityn vain siihen, mihin voin itse ihmissuhteissa ja elämässä vaikuttaa. Olen nähnyt valtavasti unia, missä olen käynyt selkeästi alitajunnan kanssa työtä irrottautuakseni negatii-visista asioista ja tunteista. Kun on levännyt, niin tällekin on tullut mahdollisuus.

Vuorotteluvapaa on ollut hieno hetki hengittää ja nähdä ulos maailmaan, niin omasta elämästä kuin palk-katyöstä. Tekee hyvää huomata, ettei todellakaan ole korvaamaton, vaan koulussa on hommat hoitu-neet entiseen malliin. On hyvä luopua maailmankaikkeuden johtajan viitasta, sillä se viitta on vain peitto olennaisen päällä.
Ajatukset eivät siis ole olleet täysin irrallaan työstä eikä sen ollut tarkoitus niin ollakaan. Oli hienoa päästä vierailemaan Suomi-Vietnam – koulu projektissa ja nähdä, että hyvin samanlaisissa haasteissa pyörii rehtori sielläkin. Olen ollut mukana kahdessa kv-rekryssä, mutta en tosiaan ole edennyt haastattelua pi-demmmälle, niin oli mielenkiintoista päästä kurkkaamaan mitä työ toisaalla sitten oikeasti olisi uutta kou-lua pystyttäessä. Hattu päästä niille, joilla tuo haaste on. Kiire tosiaan tuntuu olevan työmme yhteinen ni-mittäjä, oli maailmankolkka mikä hyvänsä. Sille olisi syytä tehdä jotain. Se pyörii eniten tällä hetkellä päässä töihin paluuta ajatellen
#pysäytäkiireprojekti

Olen miettinyt juoksumatolla useita muitakin eri kehittämiskohteita ja asioita omassa työssäni ja työyhtei-sössäni.

Töihin palatessani alkaa seuraavan lukuvuoden suunnittelu ja silloin on hyvä keskittyä ensimmäisenä mi-kä peruskoulun ydintehtävä on. Mikä on se fokus, mihin meidän tulee keskittyä ja täytyy ola kirkkaana ajatus siitä, kenelle me työtä teemme; lapsille ja nuorille, tulevaisuudelle.

Toinen tärkeä asia on työn jakaminen, mikä konkreettisesti voisi helpottaa opettajan työtaakkaa ja olla oppilaan oikeusturvan kannalta hyvä tapa turvata tasavertaiset opetustuokiot ja aihiot.
Nämä ja monta muuta asiaa täytyy ottaa kehittämiskohteiksi, eikä vain juosta ravihevosen tavoin kohti maaliviivaa kuten usein olen varmaan tehnyt.

Moni kysyy ja empii, mahdanko olla palaamassa töihin. Olen viihtynyt kotona viettämällä kiireetöntä ar-kea urheillen ja luottamistoimia hoitaen. aamulla kaffekupin äärellä on vierähtänyt helposti toista tuntia ikkunasta maailmaa ihmetellen. Voisin helposti jatkaa samaa elämäntyyliä hamaan tappiin sakka, sillä tekemistä löytyy kyllä ja olen jopa oppinut tekemättömyyden ihanuuteenkin. Olen toki sortunut suomai-laseen selviytymiskeinoon eli lottoamiseen, mutta se ei ole tuottanut tulosta joten kyllä, palaan takaisin työhön 11.3. ja ihan hyvillä mielin. Samoilla mielin kun jäin lomallekin. Minulla on mukava työ ja loistava työyhteisö odottamassa.

Olen alun perin päättänyt että vapaani kestää tasan sata päivää ja sitten ei haikailla pidempää poissaoloa päätöksen jälkeen.
84 viime päivää ovat olleet hyvinvoinnin ja tasapainottumisen päiviä. Toivon, että osaan säilyttää suurim-man osan noiden päivien fiiliksistä ja jatkaa siitä niiden 16 viimeisten vapaapäivien jälkeenkin.

Lomalta loma-arkeen

kansalaiset

Palasimme kotiin viime viikon sunnuntaina pitkän kotimatkan jälkeen.Yleensä lomalla tulee olo, että on jo ihan kiva palata Suomeen. Nyt sitä oloa ei ehtinyt tulla, vaan enemmänkin ajattelin että joko se kolme viikkoa meni.

Päällimmäisenä Vietnamin matkalta jäi  mieleen tietysti lämpö; kun ei tarvitse pukea kuin shortsit ja toppi lenkille, kun ainoa aikataulu on ehtiä aamupalalle. Kaikkineen siis onnistunut matka.

Suunnittelimme matkaa jo alkusyksystä ja sillä saimme kolmen viikon matkan samoilla faciliteeteilla ja hinnoilla kuin jonkun matkantarjoajan yhden viikon matkan  yhteen kohteeseen. Me näimme ja koimme paljon. Jo matkustaminen paikallisliikenteessä avartaa maailmaa ja noin 600 kilometriä skootterin selässä sitäkin enemmän. Hienoa on myös huomata se, että tiivis yhdessäolo matkakumppanin kanssa sujuu leppoisasti.

Usein mietimme matkojen jälkeen, että voisiko kohteeseen muuttaa. Minä olisin valmis muuttamaan kyllä lähes mihin vaan missä on aina lämmin, mutta matkakumppania ahdisti jatkuva meteli. Vietnamissa tosiaan metelin taso on aivan eri kuin edes Bangkokissa. On totuttu siihen, että saadaksesi itsesi kuuluviin, niin on käytettävä äänimerkkejä, -tehosteita  ja omaa ääntä huutomerkkien kanssa. Liikenteen melu kuului sujuvasti yhdeksänteen kerrokseen saakka. Toisaalta vaikka meteli oli kova eikä esimerkiksi liikenteessä ollut varsinaisia sääntöjä niin kaikki sujui yllättävän luontevasti. Kukaan ei huutanut tai hermostunut liikenteessä, pienet kolarit nähtiin hoidettavan anteeksipyynnöillä.

Parhautta kotiinpaluussa oli se, pihamme oli putipuhdas lumesta ystävämme toimesta!! Nyt vielä on hiukan jetlag -häntää olemassa, sillä heräilemme meille epätyypilliseen tapaa seitsemän jälkeen. Ja se ei välttämättä ole huono asia ollenkaan 🙂

Vuorotteluvapaata on jäljellä vielä kolme viikkoa. En lähde haihattelemaan, että olisi kiva jatkaa pidempäänkin, sillä tuo sata on hyvä luku ja sillä mennään mitä on päätetty.

Nyt ensimmäinen juoksulenkki tiedossa matkan jälkeen; tällä kertaa täytynee lisätä vaatetusta shortsien ja topin lisäksi.

Koulutuksella on väliä #educationmatters

E1DE1A8B-2706-47F9-A245-0408EE46B780

Vietimme viisi yötä perhejohtoisessa pienessä Resortissa Vung Taussa.  Hotelli oli pieni ja kotoisa pääkadun varrella. Perheen kaikilla oli kaksoiskansalaisuus Vietnam-Yhdysvallat. Lapset kävivät kotikoulua amerikkailaisen ops:n mukaisesti perheen isän johdolla. Isä kertoi, että he kuitenkin periaatteessa keskittyvät lähinnä matemaattisiin aineisiin ja muihin perusasioihin. Yksi lapsista oli jo yliopistossa USAssa ja toinen oli lähdössä toukokuussa. Hämmästystä herätti se, kuinka vähäistä kotiopetus on Suomessa. Toisaalta järjestelmämme on totaalisen eri. Meillä on onneksemme kaikille samat mahdollisuudet antava peruskoulu ja opintoihin pääsee osaamisella ja työn teolla, ei rahalla. Tämä perhe oli kaikkineen hyvin sivistynyt ja se näkyi kaikessa, myös lapsissaan. Olimme yhtä mieltä siitä, että Education matters. Perhe tarjosi meille illallisen yhtenä iltana jolloin oli keittöjumalan taivaaseen astumisen -päivä. Kyllä, luitte aivan oikein. Illallinen oli mukava ja siellä puhuimme kotimaidemme niin koulutus – kuin talous-ja veroasiat.

Itse kiittelin myös mielessäni peruskoulua, sillä hotellin kirjahyllystä pystyin hakemaan lukemista niin englanniksi kuin ruotsiksi ja pieni smalltalk onnistui saksaksi.Taitoja, joita peruskoulu on minulle opettanut. Se sallittakoon jatkossakin kaikille.

Mitä köyhemmillä alueilla liikuimme, niin sitä roskaisempaa oli ympäristö. Se linkittynee suoraan koulutuksen puutteeseen ja asioista tietämättömyyteen. En jaksa uskoa tahalliseen oman asuinympäristön roskaamiseen, vaan sen täytyy tulla tietämättömyydestä. Tietoa ja ymmärrystä saadaan koulutuksesta ja se jos mikä muuttaa maailmaa. Kielten osaaminen avaa myös maailmaa ja usein olemme törmänneet kielimuuriin. Avoimella mielellä olemme kuitenkin useista tilanteista selvinneet.

Törmäsimme myös ikävään ilmiöön; poliisin korruptioon. Poliisi tekee yhteistyötä skootterivuokraamojen kanssa ja rahastaa laittomasti tietämättömiä turisteja mitä erikoisimmilla syillä ja keksityiltä rikkeillä. Nopeuksia esimerkiksi ei mitata, mutta poliisi voi väittää ylinopeutta olleen ja vaatia rahaa. Päätin uhmata tuota laittomuutta ja kuinka ollakaan sinnikäs puhetulva oikeudenmukaisesta ja laillisesta kohtelusta sai poliisin luovuttamaan ja pääsimme jatkamaan matkaa Kansainvälistä ajokorttia näyttämällä ilman kiristettyä rahamäärää.

50A94DB0-9DC5-4919-A5CC-3515399A90A0

Olimme toki tietoisia, että Vietnamissa vietetään maassaolomme aikana kiinalaista uutta vuotta ja tet -juhlaa. Siitä huolimatta tuli yllätyksenä kuinka kaikki junat olivat varattuja. Pääsimme muutaman alkuvaikeuden jälkeen ( kuvassa hiukan hermo kireällä) jatkamaan matkaamme taas kerran sleeping-bussilla. Täällä matkustaminen vaatii pitkää pinnaa ja aikataulujen venymisen sietämistä. Junamatkan aikatauluksi kerrotaan esimerkiksi 7-9 tuntia ja se todellakin voi olla jotain siinä välillä. Pääsimme tänään illalla Nha Trangiin viiden tunnin bussimatkan jälkeen yhden pysähdyksen taktiikalla. Varaamamme hotelli oli positiivinen yllätys kunnollisesti toimivien suihkuineen ja muutenkin paljon enemmän kuin odotimme.

Huomenna vietämme täällä uutta vuotta 2019 ilotulituksineen. Silloin alkaa Sian vuosi ja se näkyy täällä katukuvassa ja kaupoissa mitä hassuimpina possuhahmoina. On hienoa päästä juhlimaan sitä täällä.

Kummajaisen roolissa

F686535A-D06C-4F02-98BB-AD4971799F33.jpeg

Siirryimme muutaman päivän jälkeen Ho Chi Minhin jatkuvasta mopo- ja ihmisvilinästä Vung Tau’lle. Tosin pidän siitä, että sattuu ja tapahtuu, minulle tuo ihmisten paljous ei ollut ahdistavaa vaikkakin meluun oli tottuminen. Toki silmiin – ja sydämeenpistävää oli suunnattomat tuloerot kuten useissa muissakin Aasian maissa. Toisaalla äiti istuu aaltopeltimajassa lapsi sylissään ja ohi pyyhältää toista hienompia länsimaalaisia huippukalliita autoja tummine laseineen. Kun kaikilla olisi edes hiukan jotain 😦

Vung Tau on niemenkärjessä oleva paikallisten suosima lomakohde. Viikonloppuna paikan ihmismäärä tuplaantuu, kun kaupungista suunnataan meren äärelle. Täällä uskaltauduimme vuokraamaan skootterin, sillä se on yleisin kulkuväline. Liikenne on paljon rauhaisampaa verrattuna HCM:iin, vaikkakin ihan toista kuin Turussa. Sääntöjä ei käytännössä ole kuin vahvemman etuoikeus, mutta yllättävän sujuvaa siitä huolimatta.

Sunnuntaisin perheet suuntaavaan rannalle eväskorien kanssa. Me löysimme mukavan rannan, minkä vieressä oli paikallisten ”Jukupark”. Menin rannalta vesiostoksille tuon paikallisen puiston kautta ja sain kokea, miltä tuntuu olla oikeasti erilainen. Vaikka katseet olivat lähinnä uteliaita ja hyväntahtoisia, niin koin suurta epävarmuutta. Vaalea, keski-ikäinen nainen tatuoineen ei lie tavallisin näky tällä rannalla. Hyvä muistutus itselle, mitä tarkoittaa toiseus, erilaisuus.

Vaikka asia oli jo tullessa tiedossa, niin silti englannin osaamisen taso yllätti. Useassa asiassa saa asioida käsimerkein ja paperille kirjoittaen. Tosin jokin murrosvaihe on Mika Rintalan mukaan meneillään ja englantia osaava sukupolvi on siirtynyt nyt jatko-opintoihin. Kaikesta on kuitenkin selvitty; niin antibioottien kuin pesuaineen ostosta. Majapaikassamme tosin osataan todella hyvin englantia, tosin välillä arvailemme tarkoitusta intonaatioidemme erilaisuudesta johtuen.

Erityisen tyytyväinen olen siihen, että täällä ei ole ainakaan näkyvästi ihmiskauppaa kuten esimerkiksi Thaimaassa. Täältä puuttuu siihen ”erikoistuneet baarit”  tai sitten se on todella hyvin piilossa. Tosin varmaa tietoa ei ole, sillä meidän ilatelämämme loppuu jo yleensä kahdeksan maissa, jolloin päivän kiertelyn jälkeen on jo valmis hotellille suihkuun ja sänkyyn.

Seuraavaksi siirrymme bussilla parin päivän päästä rannikkoa ylöspäin viettämään hetkeksi pelkkää rantaelämää kaupunkiasumisen jälkeen.

708FD9B8-6860-4FBC-834A-6056563A510C.jpeg