Lupa olla heikko; myös äitienpäivänä

Ensimmäisenä kiitos jo aikuiselle lapselleni, joka on tehnyt minusta äidin. Se on tehnyt minusta juuri tällaisen kuin olen. ilman äitiyttä tarinani olisi erilainen.

Sosiaalinen media täyttyy tänään kuvista, missä näkyy pelkkää vanhemmuuden ja äitiyden harmoniaa. Haluan puolestani tänään muistaa ja olla tukena erityisesti niille äideille, jotka ovat eläneet niin omien kuin lasten kipuilujen keskellä. Haluan muistuttaa, että ei hätää, aurinko nousee huomennakin.

Pyöriikö päässäsi seuraavia asioita tänään sosiaalista mediaa selatessa:

Eikö lapsesta tullut lettipäistä sellonsoittajaa? Etkö ole voinut koskaan jakaa kuvia lapsesi kymppitodistuksista? Oletko koskaan istunut katsomassa ylpeänä kun lapsi laulaa kuorossa tai voittaa yleisurheilukilpailuissa? Menikö eron jälkeen lujaa, etkä aina muistanut keskittyä vanhemmuuteen? Oletko istunut ripitettävänä koulussa vanhemmuudestasi, kun lapsi on hölmöillyt? Muistatko, kun itse mokasit oikein kunnolla?

Oliko kodissanne ruoka, joka päivä klo 18, lapsilla puhtaat vaatteet ja silti kaikki meni metsään? Oliko muiden lasten kanssa helppoa, mutta se yksi tempoilee murrosiän tuskissaan, vaikka kaikilla on ollut samat lähtökohdat? Hävettääkö. mitä toiset perheestänne puhuvat? Menikö yöunet? Saitko vanhemmiltasi ja sisaruksilta tukea vai arvostelua, kun teillä oli vaikeaa? Uskallatko edes kertoa kaikkea, mitä joudutte edelleen kokemaan?

Monta kysymystä ja yhtä monta vastausta kuin vastaajaa. Meillä kaikilla on oma tarinamme. Me emme  pysty sitä tarinaa etukäteen kirjoittamaan, vaan se voi yllättää.

Näin äitienpäivänä tiedän monen käyvän läpi näitä ajatuksia. Mitä tein väärin, miksi toimin niin.  Jokainen tarina on erilainen, jokaisen tarinan tapahtumat inhimillisiä. Älä syytä itseäsi, jos tunnistit itsesi kysymyksistä.  Anna tarinalle mahdollisuus muuttua, vaihtaa suuntaa. Anna itsellesi ja muille aikaa. Tapahtunutta et voi muuttaa, mutta eteenpäin voit mennä ja kirjoittaa uutta lukua eri kirjaimin.  Joskus lempeyttä on myös luovuttaa, kun omat voimavarat eivät riitä.

Vanhemmuus on taitolaji, missä maasto-olosuhteet ovat hyvinkin vaihtelevia. Joskus ojassa voi käydä joko kuski tai kartturi, mutta sieltä voi nousta muiden avulla.  Ole itsellesi lempeä ja pyydä apua. Se ei ole heikkoutta vaan rohkeutta.  Et ole ainoa, meitä on paljon.

Mainokset

Seitsemän tähteä

Koulussa sattuu ja tapahtuu ja niin kuuluu ollakin kun lasten kanssa touhutaan. Sillä tavalla opitaan mitä ja miten tulisi ja ei tulisi toimia.

Perjantaina kävin taas yhden keskustelun parin nuoren herran kanssa siitä, millä tavalla antaa itsestään fiksun kuvan. Tarinassa tuntui olevan ensin kaksi eri puolta. Muistutin näitä pikkumiehiä siitä, että ”Miten se olikaan, mitä Taru -rehtorin kanssa puhutaan?” Pojan koko olemus rentoutui ja katse suuntautui suoraan silmiin ” Silloin puhutaan vain totta.”  Juuri näin. Yritän opettaa lapsille sitä, että kun mokaa niin sen voi tunnustaa turvallisessa ilmapiirissä. Asiat pitää voida selvittää puhumalla ja toden puhumisella pääsee kuitenkin pienemmillä omantunnon tuskilla. Lähes aina on mahdollista antaa ja saada anteeksi sekä oppia mokista, kasvaa uuteen toimintamalliin.

Virkavuosia on kuitenkin takana jo niin paljon, että ymmärrän ettei se aina näin helposti ja yksinkertaisesti mene, kuten ei elämä muutenkaan. Tähän tulisi kuitenkin pyrkiä, että ilmapiiri on turvallinen ei pelokas, kunnioittava ei ylimielinen. Kunnioittavaan ilmapiiriin koulussa ja koko yhteiskunnassa päästään muistamalla seitsemän tähdellistä asiaa, seitsemän hyvää tapaa toimia:

*Vaikka ei jostain pitäisi, niin hänestä ei tule puhu asoita, mitkä eivät ole totta.

*Ethän vääristele toisen sanomisia, älä ymmärrä tahallaan väärin.

*Älä kirjoita viesteissä tai somessa mitään, mitä et voisi sanoa kasvotusten.

*Vaikka olisit eri mieltä, niin älä tarkoituksella loukkaa toista.

*Opi esittämään kritiikki asiallisesti.

*Opi näkemään, milloin on hyvä himmata.

*Puhu aina totta.

Nämä yksinkertaiselta kuulostavat asiat ovat tapetilla koulussa joka päivä ja niistä meidän tulee pitää kiinni, jotta tulevaisuudessa meillä on yhdessä hyvin toimivia aikuisia.

 

Uusi lukuvuosi; arvalla, tuurilla vai suunnittelulla?

Työjärjestys

Taas on se aika vuodesta, kun reksit ja työryhmät kouluissaan suunnittelevat jo seuraavaa lukuvuotta. Yksi suurimmista asioista on tietenkin työjärjestysten teko. Tätä työtä määrittää niin perusopetuslaki, opetussuunnitelma kuin myös opettajien virkaehtosopimus kunnallisen virkaehtosopimuksen rinnalla. Nämä edellä mainitut tulee olla hallussa ja sen päälle kouluilla on omat linjauksensa, mitä asioita painotetaan. joissakin se voi olla opettajaparityöskentely, toisissa erityttämiseen tähtäävät sijoittelut,  useissa kouluissa myös jopa valitettavasti tilojen märäävyys ja/tai opettajien osaamisalueiden mahdollisimman laaja hyödyntäminen.

Kuten huomaatte, ei juurikaan ole mahdollista lähteä siitä että tunnit ”heitetään”  tai ”arvotaan” työjärjestykseen.  Turussa esimerkiksi eri katsomusaineet sitovat jo useita tunteja työjärjestyksestä. Kun on kaupunkitasolla sovittu etäopetusajat, niin niissä on pysyttävä. Se, että onko koulun tehtävä ylipäätään huolehdittava katsomusaineiden opetuksesta onkin kokonaan oman blogikirjoituksen aihe. Tämän lisäksi tilat määrittävät paljon sen, miten tunnit sijoitetaan. Koulun ensisijainen tehtävä on järjestää opetus jokaiselle vuosiluokalle määritetyn tuntimäärän mukaisesti opetussuunnitelmaa noudattaen.

Viime vuonna lähdin ehkä liikaakin se edellä, että opettajien vahvuuksia käytetään hyväksi. Se aiheutti sirpaleisuutta. Tänä vuonna menemme tilat ja vuosiluokkayhteistyö edellä. Tämä tarkoittaa sitä, että taito- ja taideaineet sijoitetaan uskontojen jälkeen työjärjestyshjelmaan, sitten kielilryhmät ja vasta tämän jälkeen lähdetään muodostamaan luokkien omia työjärjestyksiä.  Vuosiluokittain pyritään yhtenäistämään työjärjestyksiä, jotta työ yli luokkarajojen mahdollistuu.  Siltä odotan paljon, sillä se näyttää kehittyvän vuosittain opeyhteisössämme. Työn jakaminen tuo hyvinvointia ja jaksamista ja takaa opetuksen tasalaatuisuuden, kun se on yhteisesti suunniteltu.

Koskaan ei tule olemaan sellaisia työjärjestyksiä, mikä miellyttäisi kaikkia isossa noin 500 oppilaan ja liki 40 aikuisen yhteisössä.  Pyrkimyksenä on kuitenkin mahdollisimman ehjät työpäivät myös opettajille oppilaan edun lisäksi. Kun on tehty kyselyjä koulun alkamisajankohdista, niin vatstukset ovat lähes 50/50% puolesta ja vastaan kahdeksan tai yhdeksän aamuista. Onneksi lukkari vaihtuu vuosittain kuten myös  tuntimäärät ja seuravana vuonna se voi olla optimaalisen hyvä edelliseen verrattuna.

 

Mitä opin vai opinko mitään?

Herne

Ensimmäinen työviikko on takana ja seuraava huomenna jo edessä. Tiedossa on heti aamusta yli 20 henkilön ryhmä Ranskasta. He tulevat tutustumaan suomailseen koulujärjestelmään ja sen johtamiseen. juuri nyt tuntuu, että mahdanko osata siitä kovin raflaavasti kertoa. Toisaalta esiintymiseen tottuneelta kehäketulta se onnistunee ilman suurempia ponnisteluja; se kun tulee selkäytimestä jo näillä virkavuosilla.

Paluu kouluun sujui yllättävän helposti, kuin ei olisi juuri poissa ollutkaan. Ainakin ensimmäisen viikon ajan työtä ohjasi kiireettömyys ja stressittömyys. Suojamuuri on myös loman aikana ohentunut ja sen huomasin opeokouksessa kun sain hiukan sanallista osumaa. Toisaalta ajattelen, että se on hyvä.  Aistit herkkinä ja ajatus kirkkaana, jotta tie on kehittymiselle auki. Ehkä siis opin kuuntelemaan pitkästä aikaa sisäistä itseäni.

Kaikkineen huomaan herkistyneeni loman tuloksena monelle asialle; elämälle. Koska todella vietin aikaa seuraillen noita pihan oravien touhua, niin huomaan että se kertautuu myös työssä tarkkailemalla muita. Toivon,että saamme kiireen taltutettua ja kaikki ymmärtämään, että meillä jokaisella on oma tarinamme. Tätä ei hälvetänyt edes se, kun tyttäreni luki keskustelupalstalla olleita kommentteja koskien minua ja työtäni. Ajattelen niistä, että olen varmaankin jossain onnistunut kun ihminen vaivautuu kirjoittamaan nettipalstalle minusta herjaavia viestejä. Toivon, että heidän lapsensa eivät joudu lukemaan samankaltaisia viestejä omista läheisistään. Toivon lämpimästi rakkautta heidänkin elämäänsä, ehkä se sitten helpottaa.

Tällä hetkellä ovat herneet likoamassa huomista ympän tuntia varten, jotta päästään rakentelemaan kolmiorakenne -malleja. Kiva päivä tiedossa siis !!

Sata päivää täynnä

Tänään se täyttyi. Tasan sata päivää. Sata päivää lomaa. Huomenna takaisin töihin.

Moni on kysynyt, mitä olen tehnyt lomani aikana ja vastaus on saanut monet hämilleen: ”En ole tehnyt mitään muuta kuin levännyt.” Näyttäydyn monelle tekijänä, joka suorittaa jatkuvasti jotain. Minulle on toivotettu vaalionnea, kyselty teenkö uutta kirjaa vai opiskelenko jotain. Mutta ei, en ole tehnyt mitään noista.

Olen opetellut tekemättömyyteen. Olen istunut tunteja keittiön pöydän ääressä ja seurannut oravien touhuja. Lukenut kirjoja ja tuijottanut kaiken maailman hömppää Netflixistä. Ja se on ollut äärimmäisen rentouttavaa.

Elämästäni on kadonnut kiire. Kiire, minkä olen itse luonut. Vaikka tekisi ja puuhaisi monella saralla, niin se ei välttämättä tarkoita kiireen tuomista elämään. Kiire ei ole tärkeyttä, vaan huonoa organisointia. Kiire on taltutettavissa. Se, mikä on tärkeää on läsnäolo. Aikataulunsa voi suunnitella siten, että kiirettä ei ole. Ei ole mitään pakkoja.

Toivon, että osaan säilyttää tämän asenteen töihin palatessani ja että se tarttuisi muihinkin. On osattava löytää ja keskittyä olennaiseen, sen jälkeen tehdään se muu mikä ei ole perustehtävää. Aikaa on juuri sen verran kuin on elämän päiviä.Sinä itse päätät, miten ne käytät.

Päivä nro 94

ME-talo

Tänään on järjestysnumeroltaan 94. vuorotteluvapaapäivä. Päivä on tosin jo kääntynyt iltaan, joten numero sata lähenee jo vauhdilla. Tosin olen jo hiukan toinen jalka työasioissa, sillä orientoituminen on hyvä aloittaa tässä vaiheessa. Unirytmi on ehkä se vaikein muutettava ensi maanantaina, kun mm. kaksi viimeistä yötä on mennyt 9 ja 10 tunnin unilla aamupäivän puolelle. Olen aina valvonut puolille öin vaikka herätys on 6.30. Nyt on osoittautunut, että se on liian myöhään sillä tarvitsen selkeästi enemmän unta kuin se 6-7 tuntia. Mutta tämä on vain käytännönjärjestelyasia, hoitunee 🙂

Suurin ja tärkein asia koko loman aikana on ollut huomata se, kuten jo viime kirjoituksessani kerroin, että ei tarvitse yrittää hoitaa kaikkea. Tekijöitä löytyy. Kukaan ei ole korvaamaton, vaan maailma pyörii auringon noustessa joka aamu entiseen malliin. Korvaamattomia ja kiireisiä ihmisiä on Uudenmaantien (ei -turkulaisille; hautausmaa) varsi täynnä. Tähän loman aikaan on sattunut muutamien tunnettujen suomalaisten lähellä omaa ikää olevien poismeno, joten sekin on saanut miettimään omaa tehtäväänsä tässä maailmassa. Kai se on se läsnäolo ja yhteisen hyvän tuominen ja luominen.

Vaikka työ on tärkeää ja pidän siitä, niin on ollut upeaa huomata, että se ei ole aino asia mikä määrittää minua. Minun identiteettini ei rakennu pelkästään työn kautta, vaan elämässäni on paljon muuta sisältöä. Yhtään sellaista päivää ei ole ollut, että en olisi saanut aikaani kulumaan. Olen ehkä jopa oppinut nauttimaan tekemättömyydestä, kiireettömyydestä. Toisaalta nyt on ollut aikaa tehdä itselle tärkeää aluetyötä omassa kotilähiössä Pansio-Pernossa ja konkretiaakin on taidettu saada aikaan.

Palaan työhön ihan hyvillä mielin, pankkitilikin sitä jo odottelee 😀

 

koulu3

Lomaa 84 päivää takana. Enää vai vielä 16 päivää jäljellä?

kala

Eilen oli upea aurinkoinen päivä ja lähdin nauttimaan auringonpaisteesta juoksulenkille. Kuulokkeisiin lai-toin kuunteluun Bookbeatista äänikirjan ”Ole itsellesi armollinen”. Yleensä en jaksa innostua näistä elä-mäntaito-oppaista, mutta lukijan tasainen rytmi ja upea sää sai juoksuajan vierähtämään tunniksi ja mat-kan noin yhdeksään kilometriin. Vaikka kirjan teemat eivät suoraan olleet elämästäni, niin niiden takaa löysin paljonkin kaikkea, mitä olen työstänyt vuorotteluvapaani aikana.

Kuten olen jo aiemmin kertonut, niin henkilökohtaisessa elämässäni on tapahtunut paljon. On ollut ikäviä sattumia, paljon sairautta ja menetyksiä, ihmissuhdehankaluuksia, vanhemmuuden kanssa kamppailua, omien heikkouksien tunnistamista sekä perhettäni koskettanut lehtien palstoillakin puhuttanut väkivallan-teko. Olen käsitellyt näitä asioita tekemisen kautta; mitä suurempi suru, niin sitä pidempi lenkki tai on ollut aika jolloin oli myös toinen äärilaita selviytymiskeinona käytössä.
En ole antanut aikaa itselleni pysähtyä. Nyt sen aika tuli ja sopivaan kohtaan tulikin, kun vapaa –päätöksen jälkeen menetin rakkaan isäni ja vapaan alkaessa perheen koiran, joka oli meille äärimäisen tärkeä.

Nyt on ollut aikaa pysähtyä, kulkea ja olla ilman aikataulua. On jopa ollut pakko pysähtyä. Olen pistänyt niin ajatuksellisesti kuin konkreettisestikin entistä elämääni pakettiin. Olen luopunut ikävistä tunteista, vi-hasta, katkeruudesta. Olen siivonnut pois menneisyyteen kuuluvia asioita sekä ihmisiä ja toisaalta pitänyt kiinni oikeuksistani ilman anteeksipyytelyä. Päällimmäisenä menneestä on jäljellä positiivinen kaipaus muutamiin tärkeisiin hetkiin ja kiitollisuus, että niitä hetkiä on ollut. En murehdi toisten ajatuksia itsestäni, niille en voi mitään. Jatkossa keskityn vain siihen, mihin voin itse ihmissuhteissa ja elämässä vaikuttaa. Olen nähnyt valtavasti unia, missä olen käynyt selkeästi alitajunnan kanssa työtä irrottautuakseni negatii-visista asioista ja tunteista. Kun on levännyt, niin tällekin on tullut mahdollisuus.

Vuorotteluvapaa on ollut hieno hetki hengittää ja nähdä ulos maailmaan, niin omasta elämästä kuin palk-katyöstä. Tekee hyvää huomata, ettei todellakaan ole korvaamaton, vaan koulussa on hommat hoitu-neet entiseen malliin. On hyvä luopua maailmankaikkeuden johtajan viitasta, sillä se viitta on vain peitto olennaisen päällä.
Ajatukset eivät siis ole olleet täysin irrallaan työstä eikä sen ollut tarkoitus niin ollakaan. Oli hienoa päästä vierailemaan Suomi-Vietnam – koulu projektissa ja nähdä, että hyvin samanlaisissa haasteissa pyörii rehtori sielläkin. Olen ollut mukana kahdessa kv-rekryssä, mutta en tosiaan ole edennyt haastattelua pi-demmmälle, niin oli mielenkiintoista päästä kurkkaamaan mitä työ toisaalla sitten oikeasti olisi uutta kou-lua pystyttäessä. Hattu päästä niille, joilla tuo haaste on. Kiire tosiaan tuntuu olevan työmme yhteinen ni-mittäjä, oli maailmankolkka mikä hyvänsä. Sille olisi syytä tehdä jotain. Se pyörii eniten tällä hetkellä päässä töihin paluuta ajatellen
#pysäytäkiireprojekti

Olen miettinyt juoksumatolla useita muitakin eri kehittämiskohteita ja asioita omassa työssäni ja työyhtei-sössäni.

Töihin palatessani alkaa seuraavan lukuvuoden suunnittelu ja silloin on hyvä keskittyä ensimmäisenä mi-kä peruskoulun ydintehtävä on. Mikä on se fokus, mihin meidän tulee keskittyä ja täytyy ola kirkkaana ajatus siitä, kenelle me työtä teemme; lapsille ja nuorille, tulevaisuudelle.

Toinen tärkeä asia on työn jakaminen, mikä konkreettisesti voisi helpottaa opettajan työtaakkaa ja olla oppilaan oikeusturvan kannalta hyvä tapa turvata tasavertaiset opetustuokiot ja aihiot.
Nämä ja monta muuta asiaa täytyy ottaa kehittämiskohteiksi, eikä vain juosta ravihevosen tavoin kohti maaliviivaa kuten usein olen varmaan tehnyt.

Moni kysyy ja empii, mahdanko olla palaamassa töihin. Olen viihtynyt kotona viettämällä kiireetöntä ar-kea urheillen ja luottamistoimia hoitaen. aamulla kaffekupin äärellä on vierähtänyt helposti toista tuntia ikkunasta maailmaa ihmetellen. Voisin helposti jatkaa samaa elämäntyyliä hamaan tappiin sakka, sillä tekemistä löytyy kyllä ja olen jopa oppinut tekemättömyyden ihanuuteenkin. Olen toki sortunut suomai-laseen selviytymiskeinoon eli lottoamiseen, mutta se ei ole tuottanut tulosta joten kyllä, palaan takaisin työhön 11.3. ja ihan hyvillä mielin. Samoilla mielin kun jäin lomallekin. Minulla on mukava työ ja loistava työyhteisö odottamassa.

Olen alun perin päättänyt että vapaani kestää tasan sata päivää ja sitten ei haikailla pidempää poissaoloa päätöksen jälkeen.
84 viime päivää ovat olleet hyvinvoinnin ja tasapainottumisen päiviä. Toivon, että osaan säilyttää suurim-man osan noiden päivien fiiliksistä ja jatkaa siitä niiden 16 viimeisten vapaapäivien jälkeenkin.